minussa asuu tunnevyörymä

minussa asuu tunnevyörymä

varpaista hiustenlatvoihin asti.

minussa asuu tunnevyörymä,

jonka aistin fyysisesti joka kehon sopukassa

nivelessä

solussa

minussa asuu pelko

joka uhkaa syödä minulta uskon,

toivon tulevalta

se syö sisältä. ja saa kyyneliin.

minussa asuu ääretön ilokin

jonka tunnen koko kehossa

kun osaan antaa sille vallan yli pelon

ja kun onnistun uskottelemaan pelkoon uppoavalle mielelle

ettei syytä ole

pelätä

pilata

elämän ihanuutta

kyseenalaistamalla hyvää, koska sitähän pelko on

minussa asuu tunnevyörymä, koska olen inhimillinen, niin kuin sinäkin.

Tällaisiin ajatuksiin lopetan lauantai-illan, kuudennen illan tässä uudessa ja kummallisessa elämäntilanteessa. Kun päättää lähteä, ei todellakaan ymmärrä mitään lähtemisestä. Vaikka ei lähtisi ensimmäistä kertaa. Oikeastaan ei ymmärrä mitään itsestäkään. Miksi itken? Miksi nauran? Miksi tunnen näin? Ja vaikka koti-ikävän kyyneleitä on vuodatettu, olen varma että olen oikealla elämän polulla. Tunnevyörymän aiheuttaa kaikki kumma erilainen. Hiljaisuus! Yhtäkkiä ikkunasta ei enää kuulukaan liikennevalojen piipitys tai katon yli suhahtelevat lentokoneet. Liikenne ei suhise joka nurkan takana, eikä ympärillä puhuta sitä omaa sydämen kieltä! Postimerkkien ostaminenkin tuntuu prosessilta kun ei osaa kunnolla kieltä, eikä varsinkaan sen outoa murretta. Naapurin pelottava mulkosilmäkissa tunkee mistä vaan mahdollisesta raosta sisälle taloon eikä lähde pois, tuijottaa vaan. Niin pahasti että tekee mieli lukkiutua omaan huoneeseen. Jugurtti maistuu erilaiselta. Pyykinpesuaine tuoksuu erilaiselta. Vaatekaapissakin on tuntematon tuoksu, eikä tiskiharja näytä tiskiharjalta! Sänky on niin erilainen ja kalenteri on tyhjää täynnä, pistorasioissa on ylimääräinen reikä ja kaikista oudointa on, että sain passikuva-automaatista  ONNISTUNEET passikuvat. Niin ja ihmiset katsoo silmiin ja hymyilee. Otan mallia.

[nuppu]