kiiltokuvamaailma

Huomasin rakentaneeni kodin takaseinää vasten maailman rajan. Mitä siellä on? No ei mitään. Oli siellä, nimittäin puista paljaaksi hakattu peltoalue. Surullisen näköinen ilman havukruunujaan.
     Kuka tekee näin? No lasikonttoreissa tärkeän näköisinä istuvat metsäninsinöörirakennussuunnittelijat, ja silti lapsetkin on niitä viisaampia monella tapaa. Pitää jäniksellä olla kolo ja linnulla pesä. Jotkut tykkää enemmän massa-asutusalueista.
     Ja koska maailma on paha, kaikki hyvä erottuu joukosta radikaalisti. Vähän niinkuin tulikärpänen synkässä metsässä tai lentokentän yövalot. Tai toisiaan rakastava mummopappapariskunta ruuhkabussissa. Mä hellyin niin että kyyneleet meinas virrata. Ehkä siks että aito rakkaus on liian harvinainen näky.
     Harvinainen näky katukuvassa, mutta mun silmissä ei. Voiko olla hymyilemättä kun oma mummu sanoo silmät kirkkaana: "Nuppu tiiätkö mikä on lapsissa parasta? No se kun niistä saa niin paljon iloa!"? Sanoisin mummoista saman. 
     Loppujen lopuks on väärin haukkua elämää. Jos ei oo kivaa niin tee siitä kivaa ja kuvittele niitä hattarapilviä pään päälle leijumaan, mene ja kaiva se sateenkaaren päässä oleva aarre ja lähde sellosi kanssa vaikka patikoimaan. Näin se menee, ihmiset. Näin se menee.

[nuppu]