Jos mun pitäis nyt tällä hetkellä päättää mun elämän suunta niin rupeisin varmaan tyhjätaskureppureissaajaks. Toisaalta taas en, koska jos jotain taas oon tajunnu niin sen, miten tärkeetä on tuntea olevansa korvaamaton siellä missä ikinä onkaan ja mitä sitten ikinä tekeekään; tuntea, ettei oo ihan tyhjänpäivänen ja uskoa asioiden ja elämisen merkityksellisyyteen. Oikeestaan vasta sitten voi oikeesti nauttia elämästä kun osaa hyväksyä ittensä ja sen tavan millä ite tuntee ja kokee kaiken.
Oon huomannu että elämä on yllättävän monivivahteista ja kiittäny Jumalaa siitä miten koettavaks Hän on sen luonut! Ja sitä kautta osannu olla kiitollinen huonoistakin fiiliksistä, koska tavallaan ilman huonoja ei oo hyviäkään. Jos uskaltaa kerran vaan hypätä ulos mukavuusalueeltaan, niin sellaseen epätietoisuuden tunteeseenkin voi jäädä tietyllä tapaa koukkuun vaikka se osaa olla myös hullun rankkaa. Ehkä koska vapaus on ihanaa ja pelottavaa tasapainossa. Niinkun myös riskien ottaminen.
Tää kokemus täällä on sytyttäny mun sisälle hullun palon matkustaa ja nähä aina vaan lisää ja oppia uusia kieliä ja kulttuureita! Löydän itteni yhä vaan useemmin tutkimasta kaikenlaisia pakokeinoja (elämästä mut tavallaan elämään, kakspiippustako?)kun samalla tuntuu siltä että ois kaikki maailman aika eikä kiirettä mihinkään ja samalla taas siltä että pitäis kokea kaikki just nyt heti tällä hetkellä. Pelkään ehkä vähän etten osaa pysähtyä mut pitääkö osata?
missä olen
siellä sinäkin
olet
lähiön läpi kulkevalla kujalla
lamppurivistö
joista yksi ei osaa päättää
palaisiko
siellä sinäkin
olet
kaupungin keskellä tiedän
olet
vähintään ajatus ikkunassa
ja varjoissa sävähdät
olet siinä ja minäkin
mutten tavoita sinua
[nuppu]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti