aseman penkeillä nuokkuu
eilisiä lehtiä
kun ei tuuli jaksa viedä niitä pois.
ei se jaksa kannatella enää
yhtäkään kitaran kumisevaa sointua,
säveltä
tai tönkköä laulua
jonkun yksinäisen suusta,
joka seisoi ja sen
poskilla kyyneleitä valui
ja poskilla pisaroita
sen silmät eivät eläneet, mutta
muu keho kyllä
-ja se valahti penkin viereen kun ei
jaksanut pysyä pystyssä
eikä tuuli kuljettanut tömäystä.
[nuppu]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti